keskiviikko 17. elokuuta 2011
DC turisteille
Sunnuntai (14.8.) omistettiin DC:n nähtävyyksille ja oluelle. Aloitimme kierroksen hyppäämällä Arin kotipaikkakunnalla, Bethesdassa (Marylandin osavaltiossa) junaan, mikä vie näppärästi vartissa DC:n keskustaan. Joukkoliikenne toimii kohtuullisen hyvin, mutta juna-asemat ovat synkeitä. Hienoja ja tavallaan ihan kivaa designia, mutta synkeitä. Turvallisia kuulemma, vaikka synkkyys aiheuttaakin jotain epämääräistä turvattomuuden tunnetta ainakin minulle.
Kaupunki oli siisti ja vähän jotenkin kliininen verrattuna muihin jenkkikaupunkeihin, missä olen käynyt. Virallisen oloinen. Ei tosin kierretty eri alueita kovin paljon, vaan lähinnä niitä mestoja, missä erinäiset hallintorakennukset ja turistirysät sijaitsevat. Aloitettiin siitä valkoisesta tönöstä. No tulipahan nähtyä. Ympärillä parveili hillitön määrä turisteja ja melkein yhtä paljon poliiseja, sotilaita, salaisia agentteja ja ties mitä virkavaltaa. Talon isäntä ei ollut takapihalla lukemassa lehteä pyjama päällä :( Valkoisen talon lähettyvillä minua kiinnostivat enemmän paikalliset linnut ja (varsin kesyt) oravat. Mutta tuli siitä talostakin otettua kuva, kas näin.
Melkein yhtä kuvattu kohde Valkoisen talon tienoilla on tämä varsin pitkään jatkunut mielenosoitus.
Seuraava suunnin oli Washington Monument. Se aiheutti kerrankin reaktion "Oho, en tienny, että se oli noin iso". Useimmitenhan käy niin, että mahtavat maamerkit kuvittelee vielä isommiksi ja mahtavammiksi. Jostain syystä minulla oli mielikuva, että tuo tikku olisi pienempi.
Pötkylän juurelta näki myös Valkoisen talon toisesta suunnasta (ja paljon sen ympärillä poukkoilevia turistilaumoja), Lincoln Memorialin (ja sen edessä reflecting poolin, joka oli remontissa, siksi se on vain ruskea läntti) ja WW2 muistomerkin.
Sopivasti kun olin ottamassa WW2 muistomerkistä kuvaa, kameran muistikortti täyttyi ja poistin muistikortin alusta vanhoja kuvia. Sattuivat olemaan Japanin matkalta, ja oikein sopivasti vielä teemaan sopien: Hiroshiman rauhan muistomerkki. Hmm.
Ehkä siisteintä Washingtonin turistinähtävyyksissä on se, että monet ovat ilmaisia. Kaikki museot ja taidenäyttelyt taitavat olla ja torniinkin olisi päässyt ilmaiseksi, jos olisi jonottamassa kuudelta aamulla lippuja. Jätettiin seuraavaan kertaan. Mutta mentiin Natural History Museoon. Se oli vaikuttava. Ja täynnä turisteja.
Siellä voisi ehkä käyttää noin kokonaisen päivän, joskus muulloin, kun elokuussa sunnuntaina. Night at the Museum -leffan (sivuhuomautuksena: käsittämättömän typerä elokuva, jonka valitettavasti näin eräällä Japanin lennolla, kun ei ollut muitakaan elokuvia, mitä katsoa) jälkeen sinne on myös ilmestynyt tällaisia kylttejä.
Sit siellä oli joku maailman kuuluisin timantti. Sen ympärillä oli niin iso ryysis, että tein rynnäkön ottamaan siitä kuvan ja poistuin nopeasti takavasemmalle. Kannattiko? No ei. Mitä tällaisella kuvalla muka tekee? Välillä kyseenalaistan rankasti omaa oletettua fiksuuttani... Luin juuri wikipediasta, että tämä olisi Mona Lisan jälkeen maailman vierailluin taideteos, en siis enää ihmettele ryysistä. Tai oikeasti vähän ihmettelen.
Joitakuita ei museossa kiinnostanut mikään muukaan, joten olivat kerääntyneet pelaamaan jotain peliä jollakin tabletilla. No, ulkona on liian kuumaa ja kirkasta, museossa sopivan hämärää ja ilmastointi. Tottakai minäkin tulisin sinne pelaamaan.
Crunch!
Sit nähtiin kaukaisuudessa United States Capitol, eli kongressin rakennus ja paineltiin kiinnostavan näköisen Hirshhorn-museon pihan läpi Air and Space Museoon. Siellä ehdittiin lähinnä pyörähtää nopeasti ympäri ennen uusia, oluen kyllästämiä seikkailuja...
Varmaan jossain vaiheessa käyn Arin luona vielä uudelleenkin, joten jos silloin vaikka tutkisi muita monumentteja ja museoita tarkemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

















häh, mikä toi vika kuva on :D
VastaaPoistaBonuskuva ;)
VastaaPoistaJoku oli maalannu ötökän suojatiehen.
Tiesitkö muuten, että Washington, D.C. on koko maan murhatilastojen ykkönen? Ehkä oli ihan hyvä vain kierrellä kaupungin siisteimmillä alueilla. :-D Jonotitko avaruusmuseossa hipelöimään kuukiveä? Jos sinulla on joskus enemmän aikaa, kannattaa käydä FBI:ssä, Capitolissa, sekä rahapajassa katsomassa kuinka dollarin seteleitä painetaan.
VastaaPoista