Mitä tulee suomalaiselle mieleen Kentuckyn osavaltiosta? Olen huomannut, ettei keskimäärin yhtään mitään. Ehkä Kentucky Fried Chicken, eli tuttavallisemmin KFC, jos jotain. Tarkkaanottaen kyseisen pikaruokaketjun ensimmäinen putiikki on perustettu Utahin Salt Lake Cityyn, vaikka omistaja oli Kentuckysta kotoisin. Kentuckyssa sijaitsee kylläkin ko. hepun ensimmäinen ravintola. Ehkä teen sinne pyhiinvaellusmatkan. Tai sitten en.
Kentucky on myös niitä (lukuisia) osavaltioita, joita suomalaiset eivät osaa sijoittaa kartalle. Yleensä selostan, että se on etelä-pohjois -akselilla noin keskellä Yhdysvaltoja ja enemmän idässä kuin lännessä. Washington DC:stä katsoen Appalakkien vuoriston toisella puolella (oikeasti vähän etelämpänä). Maaseutua siis.
En minäkään Kentuckysta tiennyt juuri mitään ennenkuin sain kuulla, että lähden sinne vuodeksi. Satunnaisia mainintoja yksittäisiltä ihmisiltä ovat olleet: hevoskisat (hevosharrastajalta), bourbon viski (viskien harrastajalta) ja etelä-valtioiden "ihastuttava" englanti. Näihin voisi lisätä vielä ruohikon ja yliopistokoriksen, niin on lueteltu myös asiat, mitä keskivertojenkille tulee mieleen "the Bluegrass Statesta". En ole ikinä ollut hevostyttö, en pidä viskistä, etelä-valtioiden englanti on kamalan kuuloista ja urheiluakaan en seuraa. Vaikuttaa hyviltä lähtökohdilta.
Itäosista osavaltiota löytyy onneksi vuoria (S-T <3 vuoret) ja aika läheltä Lexingtonia Mammoth Cave National Park, missä ihan ehdottomasti täytyy päästä käymään. Muutenkin tarkoituksena on yrittää kierrellä ainakin lähiseutuja mahdollisimman paljon aina kun on opiskelulta aikaa. Lexingtonin kaupungissa kun tuskin on kovin paljon nähtävää. Kun sain kuulla mahdollisuudesta lähteä tuonne vuodeksi, kysyin Ameriikassa asuvalta ystävältäni Arilta: "Mimmonen mesta? Viihtyisikö siellä vuoden säilyen selväjärkisenä, vai onko se ihan hirveä junttila?" Ja Ari ystävällisesti vastasi: "Lexington OMG LOL!!! On ihan kauhee junttila. Mut eikohan siella vuoden kestais. Voit tulla DC:n / NYC:n viikonloppulomille sit ja voidaan seikkailla!"
Great. Kiitti Ari, odotan innolla :D
Ja sitten siitä kielestä. Jos joku ei ymmärtänyt, niin otsikossahan lukee "nice white rice" eteläläisittäin lausuttuna. Suomalaisittain: "naas whaat raas". ARGH! Jostain syystä pääni sisällä tuon lausahduksen sanoo aina Brad Pittin roolihahmo Aldo Raine elokuvasta Inglourious Basterds...
Kentucky on oikeestaan rajaseutua, mitä murteeseen tulee. Siellä on vaikutteita etelän murteista, midland-amerikanenglannista, Appalakkien murteista ja ties vaikka mistä. Sittenhän sen näkee. Kaverit tosin irvailevat jo valmiiksi siitä, kuinka kammottavan junttiaksentin saan englannin ääntämykseeni sieltä. Skottilainen yliopiston englanninopettaja, joka kirjoitti hakemustani varten kielitodistuksen, irvaili myös ja antoi ohjeeksi matkaan: "Hyvin se menee, osaat englantia tosi hyvin. Mutta koita välttää sitä murretta!"
Tyylinäyte 1.
Tyylinäyte 2.
Lisäksi ollaan country- ja bluegrass-musiikin suursuosion seuduilla. Facepalm.
Tämä kaikki ja vielä ne normaalit ennakkoluulot jenkkejä kohtaan ylipäänsä. Olen huomannut, että jännitän enemmän Jenkkeihin lähtöä, kuin viime vuonna Japanin kielikurssia, vaikka siihen sisältyi isäntäperheessä asuminenkin. Kaiken järjen mukaan jenkkikulttuuri olisi kuitenkin lähempänä suomalaista, kuin japanin... Ja osaan englantiakin paljon paremmin kuin japania sinne lähtiessäni. Onneksi vuoden kestää varmaan vaikka päällään seisten.
Veikkaan, että suurimmat järkytykset tulevat ihmisten sivistymättömyydestä, suvaitsemattomuudesta, murteesta, politiikasta ja muutenkin laeista ja säännöksistä... Mutta toisaalta kun viettää vuoden niin ehtii käydä läpi perinteisen vaihtarin syklin.
VastaaPoistaJärkytys - Kieltäminen - Hylkääminen tai Hyväksyminen - Assimilaatio tai Eristäytyminen
Kaikki sanoivat että jouluun asti kestää ihan hyvin. Sitten jouluna alkaa murtua kun tulee oikeasti ikävä kotiin. Tämä piti täysin paikkansa... Ainakin 2001 kun itse olin jenkeissä. Tiedä sitten onko asianlaita ihan erilainen tänä päivänä kun oikeasti ei VOI eristäytyä Suomesta ja omasta tuttavapiiristä täysin. Mutta kannattaa oikeasi yrittää niin sitten käy koko tuon ihanan syklin läpi.
Tuo viimeinen vaihe pätee varmasti nuorempiin enemmän kuin jo lähemmäs kolmekymppisiin aikuisiin. Mutta lopputulos on kuitenkin joko se, että mukaudut jenkkeihin ja viihdyt siellä, kun alat oikeasti tajuta ihmisiä. Tai sitten hylkäät kulttuurin ja suomalainen identiteetti vahvistuu entisestään.
Mitä sua nyt tunnen niin sä kuitenkin olet sellainen kosmopoliitti että jenkkilä ei sua ehkä heilauta suuntaan tai toiseen. Sopeudut osaksi, muttet kokonaan.
No tässä vain entisen jenkkivaihtarin kaks senttiä... Pidä todella hauskaa ja jännitä sopivasti. Järkytyksiä ja facepalmeja tulee varmasti paljon, mutta saat kyllä myös todella erilaisen näkökulman maailmaan. Hyvää matkaa! :)