sunnuntai 14. elokuuta 2011

Boston - Washington DC

Harmittaa vähän, etten ehtinyt olla Bostonissa kuin yhden yön. Aikaeron takia heräsin väsyneenä jo klo 4 aamulla, muttei enää tullut uni, joten kuuden jälkeen kävin pienellä aamukävelyllä hostellin lähistöllä. Ei ollut edes kameraa mukana, mutta oli kyllä ihan kiva keskittyä vaan katselemaan ja fiilistelemään sen sijaan, että tarvitsisi ottaa kuvia. Boston vaikutti oikein miellyttävältä kaupungilta. Ehkä yritän päästä sinne jatko-opiskelemaan, hyvissä kouluissakin on mistä valita: Harvard ja MIT ainakin :P

Olin edellisen kerran syönyt lentokoneessa sen salaatin, joten kun aamupala koitti klo 7... Ei jostain syystä sitten ollutkaan ruokahalua kovin paljon. Väkisin yritin syödä vähän muroja ja banaanin. Sen jälkeen uudelleenjärjestelin vähän matkatavaroitani, minkä seurauksena ne ovat entistä enemmän sekaisin ja alkoi todella kaduttaa, että ylipäänsä on niin paljon tavaraa mukana. Käytänkö mä nyt ihan oikeesti noin paljon eri vaatteita välttämättä? Ostan kuitenkin lisää jossain välissä. V***u. Lisäksi laukku alkoi natista epäilyttävästi kun rullasin sitä pitkin Bostonin epätasaisia katuja kohti bussiterminaalia. Kestääköhän se hengissä vielä tämän reissun ja tuolla kuormituksella? On kyllä hyvin palvellut matkalaukku. Se ostettiin minulle sinä kesänä, kun kävin kriparin (ortodokseilla se on kristinoppikoulu, eikä ripari) ja kielikurssilla Englannissa.

Olin ajatellut kävellä bussiterminaaliin, mutta pakkaamisen kanssa meni sen verran pitkään, että luovutin noin kolmasosan matkasta käveltyäni ja hyppäsin junaan. Joka muuten oli ilmainen! Woohoo, jossain kaupungeissa Jenkeissä sentään on jotain järkevää joukkoliikennettä. Kävelymatkan aikana räpsäisin ainoat kaksi kuvaa, mitä otin Bostonissa.



Bussiyhtiö, jolla matkustan tätä kirjoittaessani jossain Bostonin ja New Jerseyn välillä, on Megabus. Se on halpalentoyhtiöistä inspiroitunut halpabussiyhtiö, mutta käytännössä palvelussa ei kyllä näytä olevan mitään eroa muihin bussiyhtiöihin. Jokaisessa bussissa on mm. Wi-Fi ja joka istuimella sähköpistoke! Jöes! Greyhoundillakaan ei ole joka ajoneuvossa vielä tuota tarjolla, vaan satunnaisesti. Halpuus tulee siitä, että lippuja voi ostaa pelkästään netistä, ei ole palvelutiskejä, ja pysähdyksiä on vähän. Tällä noin 8h matkalla on pysähdyksiä vain 3 päätepysäkki mukaanlukien. Lippujen hinnat lisäksi vaihtelevat kysynnän mukaan. Ajoissa varattuna hinta voi olla alimmillaan $1. Maksoin lipustani pari viikkoa sitten 25 dollaria. Vieressäni istuva tyttö maksoi omastaan 6 ja toisella puolella käytävää istuva nainen 45.

Nyt kun kello on muutamaa minuuttia vajaa puolipäivä, alkaa kaduttaa, etten syönyt enempää aamupalaa. Ja että tuli niin kiire, etten ehtinyt etsiä eväitä matkalta. Vierustoverini avasi juuri keksipaketin ja muistin jostain syystä yhtäkkiä Pavlovin koirat. Saakohan pysähdyspaikoilla jaloitella tai ostaa ruokaa? Oiskohan tuolla jossain bussin perällä automaatti.. En uskalla toivoa liikoja, koska tämä ei kuitenkaan ole Japani. Matkaa edessä vielä ainakin 6,5h (ehkä enemmänkin, koska on ollut vähän ruuhkaa - vai onkohan se arvioitu mukaan matkan kestoon?). Kuolen ehkä dehydraatioon ja nälkään ennenkuin pääsen Washingtoniin...

######

Klo 12.30: Takana nukkuva tyyppi juuri työnsi jalkansa minun puolelleni penkin istuimen ja selkänojan välistä. Nice. En kehtaa herättää, ehkä se kohta hoksaa, että joku istuu jalkansa päällä. Toisella puolella käytävääkin joku alkoi syödä jotain ja tuskani kasvaa. Voisi koittaa vaikka nukkua.

No nyt se heräs, muttei huomannut. Liikuttlee vaan jalkaa enempi. Pitäiskö nipistää varpaasta?

######

Klo 16: Nyt ollaan vihdoin Seacau..cus? No jossain, New Jerseyssä... Jollain "kehätiellä" oli ihan järjetön ruuhka ja kuljettaja päätti, että "oikastaanpa tosta Manhattanin kautta". Vaikka olenkin täysi maallikko, mitä tulee NYC:n liikenteeseen, niin se ei silti kuullostanut kovin hyvältä idealta. Manhattanillakin oli yllättäen iso ruuhka. Mutta en toisaalta laittanut pahakseni ylimääräistä turistikierrosta Manhattanilla. Näytti kivalta. Olen aiemmin ollut NYC:ssä vain pari päivää, joten oli kiva katsella. Joululomalla matkustan sinne ja pikkusisko tulee seuraksi. Bussi lienee ainakin jonkin verran myöhässä, kun DC:ssä pitäisi olla oikean aikataulun mukaan reilun kolmen tunnin kuluttua. Ei mahd....

Ja tässä välissä ilmoitettiin, että nyt ehtisikin käydä jaloittelemassa ja hakemassa eväitä. Olin niin hidas lähtemään liikkeelle, ja kun matkustan yksin, niin en sitten uskaltanut enää lähteä kauemmas, ettei bussi varmasti lähde ilman minua. Jaloittelin vain hieman ja otin dösästä kuvan. Hienoa, oikeasti näännyn tänne, jos tämä oli ainoa pit stop. Puolet matkasta jäljellä. Joka puolella tuoksuu ja rapisee kaikkien muiden ostamat snacksit.

######

Klo 17: Joku tässä lähellä röyhtäilee jatkuvasti pahanhajuisia röyhtäyksiä :(
Eikö se niin mee, että kun tarpeeksi pitkään odottaa, niin nälkää ei huomaa enää? Taidan olla siinä tilassa.

######

Klo 19.20: Aikataulun mukaan olisi pitänyt olla perillä jo kymmenisen minuuttia sitten. Ollaan sentään jo melkein Baltimoressa (mistä on vielä noin tunnin matka).

Lähetin Arille viestin. Toivottavasti se tulee vastaan ja ruokkii.

######

Lopulta päästiin perille noin 20.40, 1,5 h aikataulusta myöhässä. Arin mukaan se on ihan normaalia, täällä bussit tuskin koskaan ovat ajoissa. Perillä paljastui myös vielä yksi syy lisää, miksi kyseessä on halpabussiyhtiö. Määränpää oli joku parkkipaikka jossain slummin (tai ainakin hieman epämääräisen alueen) keskellä. Onneksi Ari tuli pian paikalle, olisi voinut olla vähän orpo olo seisoskella siellä pimeässä yksinään.



Seuraava etappi oli meksikolainen ravintola, missä söin parasta meksikolaista ruokaa, mitä olen eläessäni syönyt. Suomessa ei vaan osata sitä lajia. Annos tosin oli hieman liian iso 13h kestäneen paastouksen jälkeen, eikä vaan voinut olla syömättä liikaa kun ruoka oli niin hyvää. Mä en syö enää ikinä!

3 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa!!! ^^ (aloita ruokailu seuraavalla kerralla vaikkapa misokeitolla).

    VastaaPoista
  2. Nauroin vedest silmissä, kun luin tätä. Ihan normaali ratkaisu "oikaista" Manhattanin kautta. :D Megabusista on mullakin hyviä kokemuksia, tosin Englannin puolelta. Lisään itseni kuitenkin suosittelijoiden joukkoon.

    VastaaPoista